perjantai 5. elokuuta 2016

Paistettu haukifile ja wasabikastike

Meillä oli pakkasessa odottanut haukifile jo jonkin aikaa sellaista hetkeä, että olisi hieman enemmän aikaa kokkailla. Pari viikkoa sitten viikonloppuna otin hauen sulamaan ja suunnittelin, että valmistan siitä aikaisemmin hyväksi todettuja haukikvenellejä nantua-liemessä Glorian reseptin mukaan. Yllättäen sitä aikaa ei sitten lauantai-iltana löytynytkään, joten mahojen kurniessa "leivitin" fileet tummalla hapankorpulla ja paistoin ne nopeasti pannulla.

Ei pöllömpi vaihtoehto, vaikka hauki ei välttämättä ole paras kala tällä tapaa valmistettuna (johtuen sen vähärasvaisuudesta ja ruotoisuudesta). Maultaan siinä ei kuitenkaan ole valitettavaa, kunhan vaan muistaa olla tarkkana paistamisen kanssa, jotta kala ei pääse kuivahtamaan. Seurakseen miedon makuiselle hauelle riittävät voissa paistetut kevätsipulit ja herneet.



Ainekset:
haukifile
tummia hapankorppuja
sitruuna
suolaa
voita

Lisukeet:
tuoreita herneitä
kevätsipuli

Wasabikastike:
1 dl turkkilaista jogurttia
wasabia maun mukaan
sitruuna
suolaa

Valmistus:
Valmista ensin wasabikastike puristamalla sitruunan mehu turkkilaisen jogurtin joukkoon. Mausta oman makusi mukaan wasabilla, itse laitoin arviolta ruokalusikallisen, ehkä vähän reilun... Rouhaise vähän suolaa ja jätä kastike jääkaappiin tekeytymään.

Purista toinen sitruuna haukifileiden päälle ja mausta suolalla. Hienonna tummat hapankorput pieneksi muruksi ( määrä riippuu fileiden koosta) ja ripottele fileiden päälle. 

Kuumenna voita pienellä pannulla ja laita puolitetut kevätsipulit siihen paistumaan. Lisää myös avatut tuoreet herneenpalot pannulle, kun sipulit ovat saaneet hieman väriä. Paista vielä pari minuuttia / sen aikaa kun paistat hauet. Kuumenna toisella suuremmalla pannulla reilusti voita ja lisää haukifileet. Paista pari minuuttia per puoli. Pidä huolta, että pannulla on riittävästi voita. 

Kokoa annokset lautaselle ja nauti heti raikkaan ja hedelmäisen valkoviinin seuralaisena. Herkullista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti