maanantai 19. syyskuuta 2016

Sieni-kurpitsarisotto

Risotto noudattelee samaa täydellisten raaka-aineiden linjaa, mitä aikaisemmin syksyllä valmistamani kurpitsa-kanttarellipasta. Sieniksi päätyi kuitenkin tällä kertaa suppilovahveroita, sillä niitä tuntuu nyt olevan metsät täynnä. Mahtavaa!



Ainekset:
myskikurpitsa
sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
kulhollinen suppilovahveroita
3 dl risottoriisiä
10 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
sitruuna
oliiviöljyä
mustapippuria
parmesaanijuustoa
tuoretta persiljaa

Valmistus:
Kuori ja kuutioi kurpitsa. Muista hyödyntää siemenet! Vinkki löytyy aikaisemmasta postauksesta. Hienonna myös sipulit ja valkosipulit.

Kuullota sipuleita ja kurpitsakuutioita hetken aikaa laakealla pannulla tilkassa oliiviöljyä. Lisää suppilovahverot ja jatka kuumentamista, kunnet sienistä on suurimmat nesteet haihtuneet.

Lisää risottoriisit ja kuullota hetki, jotta riisit muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää valkoviini ja sitruunan mehu. Kuumenna toisessa kattilassa kasvisliemi valmiiksi. Lisää lientä maltillisesti noin desin erissä. Anna liemen imeytyä riisiin hiljalleen miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.

Mausta lopuksi mustapippurilla ja raastetulla parmesaanijuustolla. Tarjoile tuoreella persiljasilpulla höystettynä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti