perjantai 16. syyskuuta 2016

Viikon soppa: Savuinen suppilovahvero-kylmäsavulohikeitto

Facebookin ja Instagramin uutisvirta on viime viikkoina täyttynyt erilaisista sienikuvista. Metsä on huudellut myös minua ja viime viikon sunnuntaina meillä oli vihdoin aikaa lähteä sienien perään. Metsään päästyä astiamme täyttyivät komeista suppilovahveroista alta aikayksikön, joten kotona pääsin valmistamaan viikon evääksi syksyistä keittoa, joka lukeutuu ns. bravuuriruokiini. Olen valmistanut tällä samalla reseptillä keittoa säännöllisesti jo useita vuosia ja joka kerta se kerää syöjiltä kiitosta. Alkuperäinen ohje on muistaakseni Glorian Ruoka & Viini -lehdestä vuosien takaa. Tässä olkaa hyvät! :)



Ainekset:
3-4 porkkanaa
sipuli
pieni kukkakaali
n. 5 dl suppilovahveroita
150 g kylmäsavulohta
2 rkl tomaattipyrettä
1 prk Kippari-ruokakermaa
2 rkl sherryä / savuista viskiä
ruohosipulia
1,5 l vettä
suolaa &mustapippuria

Valmistus:
Kuori ja silppua porkkana ja sipuli. Kuullota niitä hetki kattilassa tilkassa oliiviöljyä.

Paista sieniä miedolla lämmöllä paistinpannulla niin, että niistä lähtevä neste on haihtunut. Lisää sienet, vesi ja tomaattipyre kattilaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Pilko kukkakaali ja  kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Lisää ainekset keittoon ja jatka keittämistä vielä noin 5 minuuttia.

Lisää ruokakerma, alkoholi ja hienonnettu ruohosipuli juuri ennen tarjoilua. Tarkista maku ja nauti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti